12/2001
Muusikkojen Liiton tunnustuspalkinto Kimmo Pohjoselle
Muusikkojen liiton vuoden 2001 tunnustuspalkinto on myönnetty hanuristi Kimmo Pohjoselle (s. 1964). Pohjonen on työskennellyt esiintyjänä ja säveltäjänä kansanmusiikin, rockin, modernin tanssin, orkesterimusiikin, teatterin, performancen ja vapaan improvisaation parissa. Hänen viime aikaiset toimintansa Ismo Alanko Säätiön, Tapiola Sinfoniettan ja etenkin oman Kluster-yhtyeensä kanssa ovat herättäneet mittavaa kiinnostusta myös maamme rajojen ulkopuolella, paikoin jo lähes ekstaattisin arvioin.
Palkinnon myöntämisperusteina Liiton hallitus toteaa seuraavaa: "Kimmo Pohjonen on poikkeuksellisen ennakkoluuloton muusikko. Hänen rajoista piittaamaton lähestymistapansa ja lähes yltiöpäinen heittäytymisensä musiikin pariin tuottaa useimmiten ainutkertaisia kokemuksia. Pohjonen on vienyt soittimensa - hanurin - uudelle tasolle, kehittäen tyyliään mielenkiintoisesti ikään kuin molempiin suuntiin - yhtäältä modernin teknologian avulla arvaamattomiin uusiin äänimaailmoihin, toisaalta perinnettä kunnioittaen ja tutkien äänen tuottamisen ikiaikaiseen perusfilosofiaan."
Ensimmäinen Pohjosen sooloalbumi Kielo ilmestyi keväällä 1999. Hän on mukana yli kuudellakymmenellä albumilla, yhtyeistä mainittakoon mm. Toni Rossi & Sinitaivas, Ottopasuuna, Pinnin Pojat ja Ismo Alanko Säätiö. Pohjosen tilausteos KalmukkiSinfonia Tapiola Sinfoniettalle sai ensi-iltansa marraskuussa 2000.
Kimmo Pohjosen kotisivut löytyvät osoitteesta www.hoedown.com. Juki Välipakan tekemä haastattelu julkaistiin Muusikko-lehden numerossa 10/00.
|