DVD-soittimet yleistyvät - musiikkivideoille näkyvyyttä

Jouni Nieminen

USA:laisen kuluttajajärjestön mukaan DVD-soitin on kaikkien aikojen nopeimmin leviävä kulutuselektroniikkatuote. Joka kolmas USA:lainen kotitalous on jo hankkinut laitteen. Suomessa ei päästä vielä läheskään samaan peittoon, mutta täälläkin laitteita oletetaan olevan yli 100 000 vuoden 2001 loppuun mennessä.

Ääniteteollisuuden näkökulmasta DVD on kiinnostava sikälikin, että musiikin suhteellisen osuuden kuvatallenteiden myynnistä oletetaan kasvavan nykyisestä. Uusi teknologia on tietenkin myös entistä edistyneempää ja tarjoaa tasokkaampaa äänentoistoa monikanavatekniikalla. DVD onkin ollut Super Audio CD:n ohella esillä toisena vaihtoehtona tulevaisuuden äänentoistoformaatiksi. Silti on epäselvää, tarvitseeko tai haluaako tavallinen kuluttaja CD:tä parempaa äänenlaatua. Onhan myös CD:n äänenlaatua heikompi MP3-formaatti kaiken aikaa mukana levyteollisuuden tulevaisuuskaavailuissa. Kehityksen tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että DVD-formaatti on lyömässä itseään läpi myös musiikin jakelussa ja ensi vaiheessa erityisesti kuvitetun musiikin.

USA:n levyteollisuuden etujärjestön RIAA:n tilastojen mukaan sikäläinen äänitemyynti putosi 4,4 % vuoden 2001 ensimmäisellä puoliskolla edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. DVD oli marginaalisten vinyylilevyjen ohella ainoa formaatti jonka myynti oli kasvussa. Dollareissa mitattuna DVD-myynti kasvoikin 99 %. Tilasto ei erittele DVD:n osuutta audioon ja videoon, mutta alan lehdistä saatava näppituntuma on se, että käytännössä kaikki musiikkina myytävät DVD-levyt sisältävät kuvaa. Myynnin kasvusta huolimatta kuvaa sisältävien musiikkitallenteiden markkinaosuus on edelleenkin vain reilu 2 % kokonaismyynnistä. Musiikin myynti videokasetteina on jo kääntynyt laskuun.

DVD antaa paljon mahdollisuuksia musiikin tekijöille ja esittäjille. Walesilainen Super Furry Animals -yhtye teki uudesta levystään saman tien DVD-version. Tämä levy sisältää kaikki albumin 12 kappaletta monikanavaäänellä. Jokaiseen kappaleeseen on lisäksi tehty pienen budjetin lyhytelokuva. Koska kuvan ja musiikin yhdistämisellä tavoitellaan etupäässä promootiota eikä taidetta, on todennäköistä, että vastaavanlaiset kokeilut eivät tule yleistymään. Tavallisempaa onkin, että DVD:t sisältävät joko artistin live-esiintymisen tai kokoelman vuosien varrella tehdyistä promovideoista. Näiden yhteyteen on mahdollista liittää haastatteluja ja amerikkalaishenkisiä "making of video" -puffeja.

Tilanne Suomessa

Kauppalehti julkaisi joulukuun alussa pikku-uutisen videoelokuvien markkinatilanteesta Suomessa. Elokuussa 2000 päättyneellä vuoden mittaisella jaksolla DVD:n markkinaosuus oli 20 %:n luokkaa. Myynnin lisäys oli kuitenkin huimat 410 %. VHS-nauhojenkin myynti oli edelleen kasvussa. Kasvu oli tosin vain 11 %.

Markkinoille ovat tulleet myös ensimmäiset kotimaiset musiikki-DVD:t. Tarjolla on keikkataltiointeja ja videohistoriaa, mutta myös pari eri esittäjiä -tyyppistä hittikokoelmaa. Ainakin videotuottajien näkökulmasta katsoen kyseessä on kiinnostava kehitys. Vaikka viime aikoina tv-ohjelmistossa on taajaan nähty kotimaisiakin elokuvamainoksiksi tehtyjä musiikkivideoita, on videoille edelleenkin erittäin vähän ohjelmapaikkoja kanavien ohjelmistossa. DVD on tuonut uuden, videokasettia potentiaalisemman kanavan musiikkivideoiden levitykselle. Laitekannan yleistymisen myötä voisi suosituimpien artistien promovideoista tulla jopa taloudellisesti kannattavia. CMX-yhtyeen videokokoelma olikin Free Record Shopin videomyyntilistan ykkönen joulukuun alussa.

Kuka maksoi promovideon?

Suomen tekijänoikeuslain vakiintuneen tulkinnan mukaan ei esittävälle taiteilijalle synny korvausoikeutta musiikkivideon julkisesta esittämisestä. Esitystulon jakoon voi tietenkin yrittää muutosta artistisopimusta neuvoteltaessa. Kun videoiden myynti nousee merkittävälle tasolle, on taiteilijan syytä tarkastella myyntitulonkin jakoa uudella asenteella.

Tällä hetkellä monien artistisopimusten videopykälä edellyttää artistin osallistuvan musiikkivideoidensa rahoitukseen. Tämä tapahtuu yleensä niin, että 50 % videon kuluista vähennetään artistin levymyyntirojalteista (kts. video-faq Muusikko 10/2001). Jos varsinainen äänite käy huonosti kaupaksi, jää artistin rahallinen panostus videoon tällä matematiikalla pieneksi. Samalla vähäinenkin levyrojalti jää saamatta kokonaan. Jos menestyvä artisti on erehtynyt jättämään sopimukseensa vastaavan pykälän, tulee hänestä jossain vaiheessa videon osatuottaja jopa sopimuksen määrittämällä 50 %:n osuudella.

Artistisopimukset eivät useinkaan määrittele videoista saatavan tulon jakoa. Tähän mennessä suoranaiset tulovirrat ovatkin olleet vaatimattomia. ESEK/Luses AV-jaoston videotuki yleensä vähennetään videokuluista ennen puolitettavien kulujen määrittelyä, mutta esitystulojen jaosta sopimukset ovat usein vaitonaisempia. Monen sopimuksen oletuksena on, että videon esitystuotot kuuluvat yhtiölle, mutta mahdollisesta myynnistä maksetaan artistisopimuksen mukainen rojalti. Näin siitäkin huolimatta, millaiseksi artistin "tuottajaosuus" videossa äänitemyynnin myötä muodostuu.

Eräät vähän paremmat sopimukset määrittelevät tuottojen jaon esimerkiksi siten, että videon tekemisestä aiheutuneet kulut ylittävä tuotto jaetaan tasan yhtiön ja taiteilijan kesken. Ensisilmäyksellä ehto saattaa näyttää reilulta, mutta mitä tapahtuukaan "kulut alittavalle tuotolle"? Videosta kertyvät tuotot kattavat tässäkin sopimusmallissa break eveniin asti ainoastaan levy-yhtiön kuluosuutta. Artisti maksaa edelleen oman kuluosuutensa ääniterojalteistaan. Vasta kun yhtiön kulut on saatu katettua, aletaan tuloa jakaa suhteessa 50/50.

Jos artisti joutuu maksamaan videokuluja edellä mainitulla tavalla rojalteistaan, tulisi myös videotulojen kattaa yhteistä kuluosuutta tuotantotukien tapaan. Tässä piilee toki ajoitusongelma, koska myyntitulot ja esityskorvaukset tuloutuvat jälkikäteen ja taiteilijan osuutta halutaan päästä vähentämään heti. Rojaltinlaskijoille tulee joka tapauksessa uutta pohdittavaa siinä vaiheessa, kun promovideokokoelmista alkaa kertyä asiallista myyntituloa.

Tekijät ja musiikintekijät

Melkoinen osa suomalaisista musiikkivideoista tehdään halpatyövoimalla, jolloin tekijöinä käytetään muun muassa videoalan opiskelijoita. Alan koulutetut ammattilaiset ovatkin aika ajoin kyselleet, löytyykö musiikkivideoiden tekemisessä varsinaista palkallista työtä lainkaan. Videotyöläisten koulutus on ollut mittavaa, joten tuotantoyhtiöihin ja vapaisiin tuotantoihin on tarjolla paljon palkattomia "työharjoittelijoita". Näiden halpatuotantoprojektien ja oppilastöiden tuottajaoikeudet tulevat varmasti lähempään tarkasteluun siinä vaiheessa, kun DVD-myynti pääsee vauhtiin.

Musiikintekijöiden asema videotuotannoissa on esittäjiä parempi kun puhutaan esitystuloista. Paremmalta se näyttää myös myyntitulojen kohdalla. Mekanisointikorvaukset maksetaan ensimmäisestä tallenteesta lähtien, kun taas esittäjän korvaus on tiukemmalla. Silti musiikintekijänkin kannattaa huomioida kuvatallenteisiin liittyvät erityiskysymykset. Musiikin mekanisointikorvaus myytävissä kuvatallenteissa on normaalia äänilevyä pienempi. Kun ncb-korvaus äänilevyillä on noin 9 % ppd-hinnasta, on se kuvatallenteissa 6,5 %. Tämän lisäksi on otettava huomioon, että täysi korvaus maksetaan vain silloin kun musiikin osuus on ajallisesti täysi 100 %. Jos kuvatallenne sisältää musiikkiesitysten lisäksi haastatteluja, kiertuehölmöilyjä ym. täyteaineistoa, putoaa tekijöiden saama mekanisointikorvaus käytetyn ajan suhteessa.

DVD-myynnin kypsyessä on toimialan vielä määriteltävä realistiset myyntirajat kulta- ja platinalevyille. Siinäpä olisi video-ohjaajillekin uusi tavoiteltava porkkana videoawardsien ja Muuvipalkintojen oheen.