Etusivulle Organisaatio
Sopimukset ja Tariffit
->    Jäsenedut ja Palvelut
Liity Jäseneksi

Muusikko online / takaisin10/2001


UMO:n työehdoista neuvotellaan

UMO aloitti loppukesällä toiminnan uusissa tiloissa Helsingin Pursimiehenkadulla. Pitkästä aikaa orkesterilla on nyt hyvät harjoitus- ja esiintymistilat Helsingin keskusta-alueella.

UMO:n toimintaa rahoittavat Helsingin kaupunki, opetusministeriö ja Yleisradio. Työnantajana on Helsinki-viikon säätiö, joka kuuluu Helsingin kaupungin konserniin. UMO on toisin sanoen likipitäen kunnallinen orkesteri. Se, mitä työehtosopimusta orkesterin jäseniin sovellettaisiin, on kuitenkin tähän saakka ollut avoin kysymys.

Tavoitteena on nyt selkeyttää sopimustilanne. Koska UMO on niinkin lähellä Helsingin kaupunkia kuin on, on mahdollista, että työehdoista sopiminen tapahtuu samaan tapaan kuin Helsingin kaupunginorkesterin osalta. Kaupunginorkesterilla on oma sopimus, joka liittyy kunnalliseen virka- ja työehtosopimukseen.

UMO on toiminut vuosien mittaan aika ajoin hienoisen epävarmuuden oloissa ja esimerkiksi lomautuksia on käytetty talouden tasapainottamiskeinona. Muusikkojen palkkaus on nyt alemmalla tasolla kuin kaupunginorkestereissa keskimäärin. Pääkaupunkiseudun orkestereiden keskipalkoista UMO on selkeästi jäljessä. UMO:n luottamusmies Mikael Långbacka pitää tärkeänä, että työehdot nyt saadaan yleistä tasoa vastaaviksi ja palkkauksen jälkeenjääneisyys poistetuksi. Muusikkojen liiton käsitys on, että työehdoista sopiminen voisi tapahtua HKO:n käytössä olevan sopimusmallin mukaisesti, mutta ottaen huomioon UMO:n erityiset olosuhteet.