10/2001
110 000 TaEL-työntekijää saa työsuhderekisteriotteen
Lokakuun alussa postitettiin noin 110 000:lle TaEL:n piiriin kuuluvalle taiteilijalle ja pätkätyöläiselle työsuhderekisteriotteet. Rekisteriotteesta selviävät kaikki eläkettä kartuttaneet työsuhteet ja palkat. Työsuhdeotteen puutteiden korjaaminen kannattaa, sillä rekisteristä puuttuva ansio on pois myös tulevasta eläkkeestä. Työsuhderekisteriotteen lähettää Esiintyvien taiteilijoiden ja eräiden erityisryhmien eläkekassa yhdessä Eläketurvakeskuksen kanssa.
TaEL-eläketurvan piiriin kuuluvat TaEL-ammateissa työskentelevät henkilöt vuodesta 1986 lähtien sekä ns. pätkätyöt eli yksityisalojen lyhyet työsuhteet vuoden 1998 alusta. Edellisen kerran työsuhderekisteriotejakelu oli kolme vuotta sitten. Nyt jakelussa ovat mukana TaEL-vakuutetut, joilla jonakin kolmesta viime vuodesta ylittyy ns. alempi rajatulo. Käytännössä se tarkoittaa vähän alle 4000 markan TaEL-vuosituloja.
Oikeat tiedot takaavat oikean suuruisen eläkkeen
Työntekijän palkasta on palkanmaksun yhteydessä pidätetty eläkemaksu. Työsuhderekisteriotteen puutteet voivat olla osoitus siitä, että palkanmaksaja ei kuitenkaan ole huolehtinut työntekijän työeläketurvasta. "Toistuvalla rekisterijakelulla pyritään kannustamaan työntekijöitä tarkistamaan työsuhdetietonsa säännöllisesti. Näin varmistetaan se, ettei tiedoissa ole virheitä vaan kaikki ansiot tulevat mukaan eläkkeeseen. Kunnossa olevan rekisterin perusteella voidaan eläke myöntää nopeasti ja oikean suuruisena ", painottaa osastopäällikkö Timo Tyni TaEL-eläkevakuuttamista käytännössä hoitavasta LEL Työeläkekassasta.
Puutteet ja virheet korjataan
Työsuhderekisteriotteen mukana lähetetään ohjeet siitä, miten virheistä ja puutteista ilmoitetaan TaEL-eläkekassalle. "Meille kannattaa kuitenkin lähettää ilmoitukset vain TaEL-töiden tai LEL-töiden eli satama-, rakennus-, maa- tai metsätalousalojen työsuhteiden puutteista. Muiden eläkelakien mukaisissa ongelmissa on nopeinta kääntyä suoraan Eläketurvakeskuksen puoleen", Timo Tyni toteaa.
LEL Työeläkekassan maksunseurantaosasto selvittää ilmoituksen perusteella puuttuvat tai virheelliset palkkatiedot työnantajilta tai veroviranomaisilta. Viittä vuotta vanhemmista työsuhteista on työntekijän itsensä hankittava tarvittavat selvitykset. Työntekijä on oikeutettu eläketurvaan, vaikka työnantaja olisikin laiminlyönyt vakuuttamisvelvollisuutensa. Tällöin työsuhteen olemassaolo ja ansion määrä on pystyttävä todistamaan luotettavasti esimerkiksi verotuksen tai työtodistuksen avulla. Virheilmoituksen käsittely kestää muutamasta kuukaudesta vuoteen, jos joudutaan odottelemaan esimerkiksi verotuksen valmistumista.
Tarkistus tavaksi
Työsuhderekisteriotteen voi pyytää itsekin. Sen voi tilata puhelimitse maksutta Eläketurvakeskuksesta. Tilaaminen käy myös kirjallisesti. Eläke- ja vakuutusyhtiöiden konttoreista sekä Kansaneläkelaitoksen toimipaikoista saa valmiiksi maksetun rekisteriotteen tilauskortin.
|