10/2001
Kunnallisissa teattereissa lomakorvauskiistoja
Jotkut kunnalliset teatterit ovat viime aikoina kieltäytyneet suorittamasta lomakorvausta sellaisille muusikoille, jotka ovat työssä saman kaupungin kaupunginorkesterissa tai kunnallisessa musiikkioppilaitoksessa tai muussa kunnallisessa laitoksessa. Perusteena käytetään kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta, jonka mukaan henkilö, jolle jo kertyy samalta ajalta lomaa tai lomakorvausta, ei voi saada muun työsuhteen perusteella lomakorvausta samalta kunnalta. Useat palvelussuhteet kuntaan katsotaan yhdeksi palvelussuhteeksi vuosilomaetuuksia annettaessa.
Kaupunginorkesterin muusikoilta on jopa pyritty perimään takaisin teatterityön perusteella maksettuja lomakorvauksia, joihin heillä on ollut oikeus työsopimuksen perusteella teatterissa tapahtuneesta työstä. Teatteri on myös saattanut kieltäytyä suorittamasta lomakorvauksia, mutta suorittanut ne kuitenkin luottamusmiehen väliintulon jälkeen.
Tilanne on muusikkojen näkökulmasta tulevaisuutta ajatellen se, että kunnan palveluksessa olevat muusikot, kuten esimerkiksi kaupunginorkesterin jäsenet, eivät jatkossa ilman uusia erityisjärjestelyjä tai sopimusta tule automaattisesti saamaan lomakorvausta työskentelystä kunnallisessa teatterissa. Tämä on seurausta KV-TES:n määräyksistä. Kaupunginorkestereiden avustajien työehtosopimuksessa on nykyisin myös samanlainen määräys, joka tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kunnallisen musiikkioppilaitoksen opettajan työskennellessä tilapäisesti kaupunginorkesterissa, hänellä ei ole oikeutta lomakorvaukseen orkesterista saadun palkan perusteella.
Tilapäisiä teatterimuusikkoja koskevan tessin lomakorvausprosentti on 13,5. Sopimus ei kuitenkaan suoranaisesti sido kunnallisia teattereita. Ne ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta aiemmin soveltaneet Muusikkojen liiton ja Teatteriliiton välistä sopimusta.
Viime tes-kierroksella Muusikkojen liitto ja KT neuvottelivat uudesta kunnallisia teattereita koskevasta tilapäisten muusikkojen sopimuksesta. Liitto ei kuitenkaan ollut valmis hyväksymään KT:n esitystä lähinnä lomakorvauskysymykseen liittyvien erilaisten näkemysten vuoksi. Tilanne on toisin sanoen se, että kunnallisissa teattereissa ei ole tilapäisten muusikkojen ja teatterilaulajien työtä koskevaa voimassa olevaa työehtosopimusta.
Kaupunginorkestereiden jäsenten ansiotaso kunnallisissa teattereissa ei alene, mikäli he pystyvät sopimaan palkkansa niin, että sen voidaan katsoa kattavan myös saamatta jäävän lomakorvauksen synnyttämän vajauksen ansiossa. Kunnalliset teatterit eivät ehkä voi suorittaa kunnan palveluksessa oleville muusikoille lomakorvausta teatterissa tapahtuvasta työstä vaarantamatta yleisiä kunnallisia KV-TES:iin perustuvia käytäntöjä, mutta työehtosopimuksen vähimmäistasoa korkeamman palkan tai muun etuuden maksamiseksi ei ole minkäänlaista sopimuksesta tai laista johtuvaa estettä.
Muusikkojen liitto tulee jatkamaan KT:n kanssa neuvotteluja teatterimuusikkojen työehtojen järjestämisestä. Se, milloin asia mahdollisesti saadaan hoidetuksi, on toinen asia. Kuten edellä todettiin, asiaa on kuitenkin jo valmisteltu erittäin pitkälle.
Muusikkojen liitto teki viime kesänä kokoontuneelle SAK:n edustajakokoukselle esityksen, joka tähtää vuosilomalain muuttamiseksi. Liitto ehdotti, että laki olisi muutettava sellaiseksi, että kaikki samalle työnantajalle tehty työ kerryttäisi lomakorvausta. Edustajakokous hyväksyi esityksen, ja asia tulee esille vuosilomalakia uudistettaessa.
|