Mistä työnantaja?

Ottamatta mitään kantaa työsuhteen ja yrittäjyyden välillä ideologisesti tai muutenkaan, työsuhde tarjoaa kiistatta kattavamman turvan halvemmalla ja vähemmällä vaivannäöllä kuin yrittäjyys. Se on vallitseva tilanne suomalaisessa yhteiskunnassa ja useimmissa muissakin länsimaissa.

Työsuhteeseen liittyvää eläke-, työttömyys- ja sosiaaliturvaa ei tietenkään voi saada ilman työsuhdetta. Työsuhdetta taas ei voi olla ilman työnantajaa. Työnantajista on musiikkityön markkinoilla huutava pula, ja se on monen ongelman ydin ja myös laskutusliiketoiminnan lähtökohta. Työnantajapula ei kuitenkaan ole ihan uusi ilmiö.

Huhtikuun lopulla julkistetut muutokset estävät laskutuspalveluyritysten käyttämisen työsuhteeseen liittyvän turvan säilyttämiseksi. Käytäntö on vuosien ajan mahdollistanut laskutuspalvelua käyttäville keikkamuusikoille muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan saamisen palkansaajatyöttömyyskassasta. Juridisesti arvioiden käytäntö ei välttämättä ole ollut vedenpitävin mahdollinen, mutta siitä huolimatta tuore linjaus on osa istuvan hallituksen politiikkaa, jolla tietoisesti haluttiin betonoida työsuhteen ja yrittäjyyden rajaa niin, että yrittäjyyden alue jälleen laajeni ja työsuhteen supistui.

Monet freelancemuusikot ja muut keikkatyötä tekevät ovat joutuneet pähkäilemään, miten ammattia kannattaisi jatkossa harjoittaa, jollei halua ryhtyä yrittäjäksi. Maan hallitus tekee kaikkensa kohentaakseen työttömyyslukuja, vaikka se olisi keinotekoista, ja myös siirtääkseen ihmiset mahdollisimman tehokkaasti pois työsuhteen turvan piiristä. Yrittäjyys on hyvä vaihtoehto, kun siihen on valmiudet ja motivaatio, mutta se, milloin kannattaa ryhtyä yrittäjäksi ja milloin pysytellä työsuhteessa, on oman pohdintansa väärti eikä tämän kirjoituksen aihe.

On puhuttu kevytyrittäjyydestä, mutta ihan yhtä hyvin olisi ainakin muusikkojen osalta voitu puhua kevyttyösuhteesta, koska he ovat yleensä halunneet säilyttää nimenomaan työsuhteeseen liittyvän turvan. Kevyt ei kuitenkaan enää kelpaa viranomaisille, vaan peli on haluttu tehdä selväksi ilman välimuotoja tai harmaasävyjä.

Muusikkojen liitto on vuosien ja vuosikymmenten saatossa ajanut oikeudessa useita juttuja, joissa työsuhteen olemassaoloa on pyritty selvittämään. Liitto on luonnollisesti lähtenyt siitä, että kyse on ollut työsuhteista. Yhteistä jutuille on ollut se, että työnantaja tai sellaiseksi väitetty on pyrkinyt systemaattisesti välttämään työnantajuutta. Vaikka monissa jutuissa on menestytty, seurauksena on isossa kuvassa ollut kuitenkin lähinnä se, että työnantajuutta on ollut entistä helpompi vältellä, kun rajanvedon kriteerit ovat selkiytyneet.

Työsuhteen viisi tunnusmerkkiä ovat pysyneet laissa muuttumattomina työn tekemisen evoluutiosta huolimatta. Ne ovat sopimus, ansiotyön tekeminen, työn tekeminen toiselle, vastikkeellisuus sekä johdon ja valvonnan alaisuus eli työnantajan direktio-oikeus. Pohdittaessa työsuhteen olemassaoloa etenkin viimemainittu, direktio, on usein suurennuslasin alla. Kaikkien tunnusmerkkien on täytyttävä, jotta kyse olisi työsuhteesta. Ilman työsuhdetta ei voi olla myöskään työnantajaa.

Yleinen markkinakehitys vei jo kauan sitten siihen, että muusikontyötä oli vaikeaa tai mahdotonta saada ilman, että tilaaja voi maksaa palvelun laskulla. Musiikkia tarvitsevat eivät enää halunneet toimia muusikkojen työnantajina, eikä heidän tarvinnutkaan, koska musiikkipalveluja oli riittävästi tarjolla vaivattomasti paketoituna, ilman työnantajavelvoitteita.

Perinteisessä ohjelmatoimistomallissa työnantajuus on edelleen valikoimassa, ja osa muusikoista pitää työsuhdetta yhä järkevimpänä vaihtoehtona omassa työnkuvassaan. Toimisto hoitaa myynnin, työnantajavelvoitteet ja luottotappioriskin provisiota vastaan, ja muusikko tekee työnsä työsuhteen turvan piirissä. Ohjelmatoimistojen työnantajuus on tyypillisesti luonteeltaan vuokratyönantajuutta, jossa työntekijät tekevät työn jonkun muun työn tarjoajan, esimerkiksi ravintolan tai laivayhtiön lukuun ja tiloissa.

Laskutuspalveluyritysten tulo kuvaan selittyy sekin markkinatilanteella. Työnantajuutta ei työn tilaajapuolella haluttu ottaa riesaksi, mutta freelancemuusikot halusivat kuitenkin pysyä työsuhteen turvan piirissä. Työnantajuudelle oli siis markkinakysyntää muusikkojen suunnalta, ja tähän kysyntään laskutuspalveluyritykset vastasivat tarjoamalla omanlaistaan työnantajuutta, halvemmalla kuin ohjelmatoimistot. Samalla työnantajuudesta ja työsuhteesta tuli kauppatavaraa. Ajatus ei ole ongelmaton, mutta niin markkinatalous toimii.

Laskutuspalveluyritystenkin työnantajuuden juridiikkaa on selvitelty oikeudessa, ja jälleen kaikki palautuu työsuhteen tunnusmerkkeihin, varsinkin direktioon. Onko laskutuspalveluyrityksellä käsissään työn johto ja valvonta? Riittääkö pelkkä direktion mahdollisuus, vai pitääkö sitä tosiasiallisesti myös käyttää?

Vuokratyönantajana toimivien ohjelmatoimistojen osalta direktion mahdollisuus on katsottu riittäväksi. Mutta jos laskutusfirma kuulee keikasta vasta kun se on jo tehty, ei sillä ollut tosiasiallisesti edes mahdollisuutta käyttää direktiota, eikä työsuhdettakaan silloin voinut syntyä.

Nyt voimaan saatettujen muutosten seurauksena laskutuspalvelufirmat ja vastaavantyyppistä palvelua tarjoavat muut toimijat, kuten osuuskunnat, ovat joutuneet nopeasti miettimään seuraavia askeleita. Aiemman käytännön mukaista palvelua ei voi tarjota, ja vaarana on menettää asiakkaita ja liikevaihtoa. Nähtäväksi jää, miten nopeasti uusia konsepteja tai ratkaisuja tulee tarjolle, mutta tässäkin nopeat luultavasti syövät hitaat.

On odotettavissa, että uudet ratkaisut ovat työntekijän kannalta kalliimpia kuin aiempi käytäntö, koska tarjottavan työnantajuuden täytyy kestää juridinen tarkastelu ja täyttää selkeästi edellä mainitut työsuhteen tunnusmerkit, varsinkin nyt kun asiaan on juuri kiinnitetty erityistä huomiota. On kiinnostavaa nähdä, tarjotaanko muusikoille käytännöllisesti katsoen samankaltaista palvelua jota ohjelmatoimistot jo tarjoavat, vai eteneekö suomalaisen työelämän evoluutio uusilla innovaatioilla.