|
|
|
 |
FAQ - Levytyssopimukset
Seuraavassa vastauksia tavallisimpiin levytyssopimuksia koskeviin kysymyksiin, joita liiton toimihenkilöille esitetään. Jos mieleen tulee lisäkysymyksiä tai haluat perusteellisempia vastauksia, ota yhteys:
ahti.vanttinen at muusikkojenliitto.fi Mainitse kysymyksesi yhteydessä koko nimesi ja liiton osasto, johon kuulut. Muusikkojen liiton neuvonta- ja konsultointipalvelut kuuluvat jäsenetuna liiton jäsenille ja ne sisältyvät jäsenmaksuun. Liittoon kuulumattomilta tulevia puhelintiedusteluja voidaan käsitellä vain rajallisesti, jos muut työt sallivat. 1. Minkä levy-yhtiön kanssa levytyssopimus kannattaa tehdä? 2. Mistä asioista levytyssopimuksessa pitää/kannattaa sopia? 4. Kauanko rojaltia maksetaan? 5. Kuka maksaa levyn tekemisen? 6. Miksi sopimusehdotuksessa lukee, että levy-yhtiölle pitää luovuttaa "kaikki tekijänoikeudet"? 7. Miksi ulkomaanmyynnin rojalti lasketaan eri tavalla? 8. Mikä on lisenssisopimus ja paljonko artistin pitäisi saada ulkomaan lisenssituloista? 9. Voiko levy-yhtiö panna musiikkia levyltämme elokuvaan, televisio-ohjelmaan tai mainokseen? 10. Voiko levy-yhtiö myydä musiikkiamme netissä - ja millä hinnalla? 11. Paljonko levy-yhtiö satsaa markkinointiin? 12. Mitä tarkoittaa "recoupata", entä "break even"? 13. Kuka maksaa videon tekemisen? 15. Kuinka pitkä sopimus kannattaa tehdä? 17. Kuinka moneen optioon kannattaa suostua? 18. Rajoittaako levytyssopimus muuta työskentelyä musiikkialalla? 19. Pääseekö levytyssopimuksesta irti, kun sen on allekirjoittanut? 20. Onko minun biisintekijänä pakko tehdä levytyssopimukseen liittyvä kustannussopimus?
1. Minkä levy-yhtiön kanssa levytyssopimus kannattaa tehdä? Vaikka kysymys on artistin uran kannalta erittäin tärkeä, siihen on mahdotonta vastata tyhjentävästi. Sopimuksia kannattaa yleensäkin tehdä sellaisen sopimuskumppanin kanssa, jonka kanssa uskot pääseväsi tavoitteisiisi parhaiten. Nykyään yhä useampi artisti vastaa itse osasta äänitetuotantoa. Artisti voi tuottaa ja julkaista äänitteen kokonaan itse nk. omakustanteena, tai vastata julkaisuvalmiin äänitteen tuottamisesta ja lisensioida äänitteen julkaistavaksi levy-yhtiölle. Järjestely vaikuttaa huomattavasti sopimusten sisältöön. Pääsääntönä voi pitää sitä, että mitä enemmän artisti ottaa vastuuta äänitetuotannosta, sitä paremmat ehdot hän pystyy itselleen neuvottelemaan. Tässä FAQ-osiossa käsitellään ainoastaan nk. perinteistä levytyssopimusta, jolla levy-yhtiö vastaa äänitteen tuotannosta, julkaisemisesta ja markkinoinnista. Levy-yhtiöitä on niin sanotusti joka lähtöön. Suurin osa Suomessa toimivista yhtiöistä on jäsenenä joko Musiikkituottajat IFPI Finland ry:ssä (ent. ÄKT ry) tai IndieCo ry:ssä. Järjestöön kuulumisen perusteella ei kuitenkaan välttämättä voi tehdä syvälle käyviä johtopäätöksiä yhtiön "kunnollisuudesta" tai "ei-kunnollisuudesta". Järjestäytynyt yhtiö on mukana levy-yhtiöiden yhteistoiminnassa, ja "yhteisillä pelisäännöillä" saattaa tällaisille yhtiöille olla enemmän merkitystä kuin järjestöjen ulkopuolelle jättäytyneille yhtiöille. Levy-yhtiöitä on erikokoisia ja ne saattavat olla keskittyneitä eri musiikkilajeihin, eri markkina-alueille tai erilaisiin kuluttajaryhmiin. Yhtiön sisällä voi toimia eri tavoin suuntautuneita levymerkkejä tai muita yksikköjä. Suuressa yhtiössä artisti saattaa joskus kokea jäävänsä vaille yksilöllistä huomiota. Toisaalta pienen yhtiön resurssit esimerkiksi markkinoinnin tai jakelukanavien suhteen saattavat olla turhankin rajalliset. Pienemmät yhtiöt maksavat artistille kuitenkin keskimäärin korkeampia rojalteja. Yhtiöitä kannattaa rauhassa vertailla parhaan vaihtoehdon löytämiseksi. Jos materiaali on suunnattu nimenomaan ulkomaan markkinoille, voi olla viisasta etsiä suoraan ko. markkinoilla jo toimiva ulkomainen levy-yhtiö yhteistyökumppaniksi. Kannattaa aina tutustua yhtiön saavutuksiin, niin menestyksiin kuin epäonnistumisiinkin, jos niistä on saatavissa tietoa. Oma merkityksensä on sillä, mitä yhtiö itse haluaa kertoa itsestään, mutta myös yhtiöstä riippumattomilta tahoilta ja kollegoilta saatu tieto yhtiön toiminnasta on yleensä arvokasta. Kannattaa ottaa selvää, millaiseen seuraan yhtiössä joutuisi: mitä muita artisteja yhtiössä on ja millaisella prioriteetilla näitä yhtiössä hoidetaan, sekä miten materiaalinne sijoittuisi ko. artistien suhteen tyylillisesti ja kohderyhmien suhteen. Jos mahdollista, kannattaa kysellä yhtiön artisteilta, miten yhtiö hoitaa asioitaan ja artistejaan. 2. Mistä asioista levytyssopimuksessa pitää/kannattaa sopia? Levytyssopimuksessa yhtiölle annetaan yleensä määräajaksi yksinoikeus julkaista artistin tuotantoa äänitteinä. Määräaika voidaan ilmaista eri tavoin, esimerkiksi vuosina tai julkaisumäärinä sekä yhtiön julkaisuoptioina. Kun levyjä myydään kuluttajille, levymyynnistä maksetaan sovitun suuruista rojaltia artistille. Levytyssopimuksessa myydään ensisijaisesti artistin tekijänoikeuslailla suojattuja oikeuksia yhtiölle. On tärkeää sopia, mitä oikeuksia luovutetaan, millä edellytyksillä ja missä laajuudessa. Muut oikeudet jäävät artistille. Levy-yhtiöillä on perinteisesti ollut taipumusta pyrkiä saamaan artisteilta enemmän oikeuksia kuin äänitteiden valmistamista, myyntiä ja markkinointia varten välittömästi tarvittaisiin. Kaikkiin yli perustoimialan - äänitteiden valmistus, markkinointi ja myynti - meneviin oikeudenluovutuksiin on syytä suhtautua kriittisesti. Mitään yleisluontoisia, tulevaisuudessa ehkä saataviin uusiin oikeuksiin kohdistuvia tai tuntemattomia tekijöitä sisältäviä oikeudenluovutuksia ei pidä tehdä. Koska levy-yhtiölle syntyy oma tekijänoikeuslailla suojattu äänitteen tuottajan oikeus äänitteeseen, ei artisti saa myöntää äänitteelle esim. julkaisulupia ilman levy-yhtiön lupaa edes sopimuksen päättymisen jälkeen. Tämä on yksi syy sille, että moni artisti päättääkin vastata äänitteen tuotantovaiheesta itse ja tehdä yhtiön kanssa nk. master- tai lisenssisopimuksen. Ota aina yhteys Muusikkojen liittoon, ennen kuin allekirjoitat levytyssopimuksen! Rojaltin suuruus ei koskaan ole irrallinen kysymys, vaan sopimusta pitää tarkastella kokonaisuutena. Rojaltin laskentaperuste on yhtä tärkeä rojaltin hyvyyttä tai huonoutta ilmaiseva mittari kuin varsinainen (nimellis)prosentti, eli lasketaanko rojalti verottomasta ulosmyyntihinnasta vai jostakin muusta hinnasta. Laskentaperusteena oleva hinta on syytä selvittää levy-yhtiöltä euromääräisenä. Euromääräisiä rojaltilaskelmia kannattaa sopimuksen neuvotteluvaiheessa ehdottomasti aina tehdä realistisen käsityksen saamiseksi siitä, miten suuri rojalti on käytännössä eri tilanteissa. Kohtalaisen nimellisprosentin synnyttämä ensi vaiheen innostus laantuu usein esim. seuraavista syistä: 1) Ns. break-even -myyntimäärä (myyntimäärä, jonka jälkeen rojaltia aletaan vasta maksaa) on korkea. Rojaltia ei makseta ollenkaan, jos myyntimäärä ei ylity. 2) Rojaltin laskentaperuste johtaa tarkemmin tutkittaessa alhaiseen euromääräiseen rojaltiin. 3) Erilaiset vähennykset ja rojaltialennukset, joita sopimuksissa on usein enemmän kuin lääkäri määrää, alentavat todellisen rojaltiprosentin paljon alle nimellisprosentin. 4) Sopimus koskee samalla prosentilla useampaa levyä eikä se nouse porrastetusti myyntimäärän mukaan. Korrekti tapa olisi, että rojaltiprosentti nousee yhden tai muutaman prosenttiyksikön jokaisen uuden levyn osalta ja myös myyntimäärien perusteella. Mitä enemmän levyjä menee kaupaksi, sitä parempi kate yhtiölle yleensä jää per myyty levy. Jos tuotanto ei ole kannattavaa, uusia levyjä ei kannata tehdä. Jos yhtiö haluaa käyttää optioita, tuotanto on jollakin aikavälillä yhtiön näkökulmasta katsottuna kannattavaa. Nettimyynnissä rojaltin pitää olla fyysistä äänitemyyntiä korkeampi, koska esim. pakkauskustannukset jäävät kokonaan pois. Sopimuksesta pitää myös käydä selkeästi ilmi, miten rojalti lasketaan erilaisista Spotify-palvelun tyyppisistä äänitejakelun muodoista, joissa tulo ei enää kerrykään varsinaisesta äänitemyynnistä. Artistin kannattaa yleensä neuvotella yhtiön kanssa nk. rojaltiennakosta. Tällöin osa rojaltista maksetaan artistille esim. sopimuksen allekirjoituspäivänä ja vähennetään myöhemmin artistille kertyvästä rojaltista. Rojaltiennakko ei muutu artistin henkilökohtaiseksi velaksi, vaikka sitä ei saataisikaan vähennettyä kertyvästä rojaltista. Usein rojaltiennakko on ainoa varma rojalti, jonka artisti sopimuksen perusteella yhtiöltä saa. 4. Kauanko rojaltia maksetaan? Levytyssopimuksesta pitää ehdottomasti käydä ilmi, että rojaltia maksetaan niin kauan kuin yhtiö myy levyä, tai niin kauan kuin joku muu myy tai levittää sitä kaupallisesti yhtiön kanssa tehdyn sopimuksen tai muun järjestelyn perusteella. Joskus sopimustarjouksissa yritetään sitoa rojaltinmaksuvelvollisuus tekijänoikeussuojan voimassaoloon (50 vuotta äänitteen julkaisuvuodesta). Näillä asioilla ei kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä keskenään. Äänitteellä voi olla hyvät markkinat vielä vuosikymmeniä tekijänoikeudellisen suoja-ajan päättymisen jälkeenkin. On kohtuullista, että artisti tai tämän perikunta saa äänitteestä rojaltia yhtä kauan kuin yhtiö käy sillä kauppaa. 5. Kuka maksaa levyn tekemisen? Perinteisessä tuotantomallissa tuottajayhtiö, yleensä levy-yhtiö, maksaa tuotannon. Mukana voi olla myös tuotantoyhtiö, joka myy tai lisensioi masterin eteenpäin julkaisevalle levy-yhtiölle. ESEK eli Esittävän säveltaiteen edistämiskeskus sekä LUSES eli Luovan säveltaiteen edistämissäätiö tukevat merkittävästi kotimaista äänitetuotantoa. Jos tukea saa jommasta kummasta edellä mainituista tai jostakin muualta, on aina syytä varmistua, että tuki tulee rojalti- ym. sopimusmääräysten kannalta luetuksi myös artistin hyväksi. Kuten edellä on jo todettu, yhä useampi artisti tuottaa oman masterinsa ja kauppaa sitä eteenpäin julkaiseville levy-yhtiöille. Tuotannosta riippuen artisti voi maksaa studiotuotannon masteriksi asti itse, tai levy-yhtiö antaa artistin käyttöön rojaltiennakkoa jolla artisti vastaa master-tuotannon kustannuksista. Molemmissa tapauksissa artisti katsotaan master-nauhan tuottajaksi. Mitä useamman portaan läpi tuotanto kulkee ennen julkaisua, sitä enemmän tuotosta häviää matkalle - jokaisen portaan on saatava jotakin mukana olonsa ja panoksensa kattamiseksi. Jos artisti omistaa master-nauhan itse, hän voi myös lisensioida sen eteenpäin, esimerkiksi määräajaksi. 6. Miksi sopimusehdotuksessa lukee, että levy-yhtiölle pitää luovuttaa "kaikki tekijänoikeudet"? Kunpa tietäisimme. Näin vaan yhä useammin on. Usein näyttää kysymys olevan tekijänoikeuden perusteita koskevasta väärinkäsityksestä levy-yhtiön puolelta tai suoranaisesta käännösvirheestä - monesti suomenkielisetkin levytyssopimukset ovat käännöksiä angloamerikkalaisista sopimuksista. Angloamerikkalainen tekijänoikeuskäsitteistö poikkeaa joiltakin osin eurooppalaisesta käsitteistöstä, mikä johtaa helposti väärinkäsityksiin ja käännösvirheisiin. Joskus kyse on myös ahneudesta, eli pyritään haalimaan yhtiölle kaikki mahdolliset (ja mahdottomat) oikeudet samalla kertaa ja samalla hinnalla, riippumatta siitä, onko yhtiöllä kyseisille oikeuksille todellisuudessa koskaan mitään käyttöä. Mitään ylimalkaisia, kaiken kattavia tai tulevaisuuteen epämääräisesti kohdistuvia oikeuksia ei kannata kenellekään luovuttaa. Levy-yhtiön toimenkuva on - tai sen pitäisi olla - varsin selkeä. Nykyisillä musiikkimarkkinoilla toimivat yhtiöt myyvät levyjä, mikä on varsin suoraviivaista toimintaa. Siihen ei tarvita muita oikeuksia kuin ne, jotka mahdollistavat ko. toiminnan, eikä mitään yleisluontoisia tekijänoikeusluovutuksia. Tietoverkkoympäristössäkään tilanne ei varsinaisesti muutu - yhtiö tarvitsee lähtökohtaisesti luvat äänitteen myyntiin verkossa, ei muuta. 7. Miksi ulkomaanmyynnin rojalti lasketaan eri tavalla? Rojaltia ei välttämättä varsinaisesti lasketa eri tavalla, mutta prosentti usein alenee ulkomaan myynnin kyseessä ollessa. Historiallisesti ajatellen syynä on varmaankin ollut se, että ulkomaille markkinoinnin on ajateltu olevan kallista ja itsessään erityisiä ponnisteluja vaativaa. Nykytilanteessa, jossa monikansalliset levy-yhtiöt hallitsevat globaaleja äänitemarkkinoita melko kattavasti, ei tuotteen markkinointi yhtiön A Saksan tytäryhtiön/osaston toimesta ole sen erikoisempi ponnistus kuin saman tuotteen markkinointi yhtiön A Suomen tytäryhtiön/osaston toimesta. Jokaisessa maassa myynnin aikaansaaminen edellyttää markkinointiponnisteluja, jotka ovat pääpiirteissään hyvin samankaltaisia maasta riippumatta. Yhteen myytyyn levyyn kohdistuu jokin määrä markkinointikustannuksia, riippumatta siitä, missä maassa levy myydään. Tästä näkökulmasta rojaltin aleneminen ulkomaan myynnin osalta ei enää puolla samalla tavoin paikkaansa kuin esimerkiksi pari vuosikymmentä sitten. 8. Mikä on lisenssisopimus ja paljonko artistin pitäisi saada ulkomaan lisenssituloista? Lisenssi on suomeksi käyttölupa. Lisensioija antaa lisenssinsaajalle luvan ryhtyä tiettyihin toimiin levyn myymiseksi kuluttajille, usein rajatulla alueella. Yleensä lisenssinsaaja valmistaa myytäväksi haluamansa levyt omalla kustannuksellaan ja markkinoi niitä lisenssialueella käytettävissään olevan markkinointikoneistonsa voimin. Levytyssopimuksessa levy-yhtiölle annetaan yleensä oikeus tehdä artistia sitovia lisenssisopimuksia tietyin edellytyksin. Lisenssitulojen jakamisesta sovitaan niin ikään levytyssopimuksesta. Yhtenä lähtökohtana on pidetty sitä, että artisti saa lisenssisopimusten tuottamasta tulosta 50 %. Perusteena tasajaolle on se, että lisenssisopimuksen solmimisen jälkeen levy-yhtiön ei tarvitse ryhtyä mihinkään erityisiin ponnisteluihin, vaan lisenssinsaaja jatkaa siitä eteenpäin omin markkinointi- ym. ponnisteluin. Levy-yhtiö myöntää lisenssin ja odottaa, että lisenssituloja alkaa kertyä. Tällaisessa tilanteessa tulojen tasajako on oikeudenmukainen ratkaisu. Käytännössä näkee tarjottavan usein pienempiäkin osuuksia artistille, esimerkiksi 40 tai 30 prosenttia. Alle 50 prosentin artistiosuuden hyväksyminen edellyttää kuitenkin jo konkreettisia perusteluja. Artistin kannalta on yleensä perusteltua sopia siitä, että tietyistä lisensseistä, esim. elokuva-, pelimusiikki- tai mainoskäyttöluvista on sovittava artistin kanssa erikseen. Näin artisti voi vaikuttaa siihen, mihin käyttöön äänitteitä luovutetaan - ja millä hinnalla. 9. Voiko levy-yhtiö panna musiikkia levyltämme elokuvaan, televisio-ohjelmaan tai mainokseen? Ks. edellisen vastauksen loppuosa. Tekijänoikeuslain perusteella esittävällä taiteilijalla on yksinoikeus sallia tai kieltää tallennetun esityksensä uudelleenmekanisointi. Levytyssopimuksessa sovitaan kuitenkin usein, että yhtiöllä on tietyin edellytyksin oikeus myöntää käyttölupia, lisenssejä, äänilevyllä olevan musiikin mekanisoimiseksi audiovisuaaliseen tallenteeseen, esimerkiksi elokuvaan, televisio-ohjelmaan tai mainokseen. Samassa yhteydessä sovitaan usein siitä, miten tällaisesta mekanisoinnista saatava tulo jaetaan artistin ja yhtiön kesken. Terve lähtökohta on yleensä 50/50, joskin yhtiöt tarjoavat yleensä artistille pienempää osuutta. Ilman erityisiä perusteita ei tasajaosta kannata kuitenkaan poiketa. Yleensä on tarpeen, että yhtiön pitää kysyä kunkin mekanisoinnin osalta erikseen lupa artistilta, joka ei välttämättä halua musiikkiaan minkä tahansa tuotteen tai palvelun mainokseen. Tällainen "lupamenettely" pitää kirjata itse levytyssopimukseen. 10. Voiko levy-yhtiö myydä musiikkiamme netissä - ja millä hinnalla? Puhuttaessa musiikin myynnistä netissä tarkoitetaan yleensä ns. download-tyyppisiä palveluita, joissa asiakas saa imuroida musiikkitiedostoja maksua vastaan omalle tietokoneelleen. Nykyään lähes kaikissa levytyssopimuksissa on kohtia, joissa oikeus äänitteen nettimyyntiin luovutetaan yhtiölle. Toisaalta vanhoissa sopimuksissa saatetaan puhua vain fyysisten äänitteiden myynnistä, jolloin yhtiöllä ei ole lupaa nettimyyntiin. Tässä kohdin kannattaa olla erittäin tarkkana. Joskus näkee sopimustarjouksia, joissa nettimyynnin osalta maksetaan esim. 25 %:lla alennettua rojaltia. Tällaiset tarjoukset ovat pöyristyttäviä. Netissä tapahtuvasta download-myynnistä pitäisi maksaa huomattavasti korkeampaa rojaltia kuin perinteisten cd-levyjen myynnistä. Samalla pitää muistaa sopia siitä, miten esim. Spotify-korvauksia tilitetään artistille (ks. kysymys nro 3). 11. Paljonko levy-yhtiö satsaa markkinointiin? Tätä kannattaa kysyä levy-yhtiöltä, ei meiltä. Täsmällistä vastausta, esimerkiksi markkinointibudjettia tai jälkikäteistä selvitystä markkinointibudjetin toteutumisesta, voi kuitenkin käytännössä olla vaikea saada yhtiöstä. Usein levytyssopimuksissa yhtiöt sitoutuvat artistiin päin vain markkinoimaan tuotteita "mahdollisimman tehokkaalla" tai "parhaaksi katsomallaan" tavalla. Yhtiö ja artisti voivat levytyssopimuksella sopia siitä, että markkinointitoimenpiteistä ja esim. markkinointimateriaalista sovitaan yhdessä. 12. Mitä tarkoittaa "recoupata", entä "break even"? Recouppaaminen tarkoittaa sitä, että yhtiö kuittaa maksamansa kulut, esim. ennakot, kiertuetuet, videokulut jne. artistirojalteista. Se voi tapahtua kahdella tavalla. Hyväksyttävämpi tapa - jos sopimus kokonaisuutena on kohtuullinen - on se, että yhtiö kuittaa kuluja artistirojaltitililtä, jos myyntiä tulee ja rojaltia kertyy. Ei-hyväksyttävä tapa on se, että artisti joutuu maksamaan yhtiön maksamat kulut omasta pussistaan yhtiölle, jos myyntiä ja vastaavaa rojaltia ei kerry rojaltitilille tarpeeksi. Artistin velkaantuminen yhtiölle on yleensä pahin mahdollinen tilanne silmälläpitäen artistiuran jatkoa - siitä löytyy monia surullisia esimerkkejä. Englanninkielinen termiyhdistelmä recoupable, not returnable tarkoittaa ensin selitettyä (hyväksyttävämpää) vaihtoehtoa. Ei ole tavatonta, että varsinkin pienyhtiöt tarjoavat break-evenin saavuttamisen jälkeen 50 %:n rojaltia. Break even on yleensä tietty myyntimäärä, jonka jälkeen sovitut yhtiön kulut katsotaan katetuiksi ja artistille aletaan maksaa sopimuksessa määriteltyä rojaltia. Break even -lausekkeet voivat sinänsä olla hyväksyttäviä ja artistin kannalta edullisiakin, jos määritelty break even -myynti ylitetään - mitä reilummin sen parempi - ja rojaltiprosentti on riittävän korkea. Break even -sopimuksessa pitää olla selvästi korkeampi rojaltiprosentti kuin perinteisemmän tyyppisessä sopimuksessa, jossa rojaltin maksaminen alkaa ensimmäisestä myydystä levystä. Mielenkiintoinen näkökulma avautuu, kun otetaan huomioon, että hetkellä jolla break even saavutetaan, yhtiön taloudellinen riski on nolla, ja artisti on maksanut oman tuotantonsa. On hyödyllistä vertailla levy-yhtiön toimintaa rahalaitoksen toimintaan: Kuinka paljon rahaa olisi pitänyt lainata pankista, että olisi päästy samaan pisteeseen. Kun break even on saavutettu, levytyssopimuksessa luovutetut oikeudet jäävät yhtiölle, joka voi hyödyntää niitä yleensä ikuisesti. Kun pankille maksaa lainan takaisin, asia on sillä selvä ja oikeudet jäävät artistille. 13. Kuka maksaa videon tekemisen? Yleensä lähtökohtaisesti levy-yhtiö, mutta Suomen olosuhteissa suuri osa videoista tehdään ESEK-tukivetoisesti. Eli jos ESEK:in AV-jaosto tukee videon tuotantoa, se tehdään. Tämä johtuu suurelta osin kotimarkkinoiden pienuudesta: ei välttämättä kannata tehdä sadan tonnin videota yhdestä kappaleesta, jos odotettu myynti on vaikkapa 2.000 levyä. Kansainvälisesti kilpailukykyisen musiikkivideon tuotanto on helposti vielä paljon kalliimpaa. Videontekokulut ovat kansainvälisissä sopimuksissa usein recoupattavaa kulua, ainakin osittain. Tällaisiin ehtoihin kannattaa suhtautua kriittisesti. Ajatus siitä, että video olisi pelkästään artistin mainos, ei pidä täysin paikkaansa. Taloudellisesti ottaen levyjen myynti on nimenomaan levy-yhtiöiden bisnes, jolloin levyjen markkinointiponnistukset, kuten video, koituvat ensisijaisesti levymyynnin hyväksi. Tästä näkökulmasta katsottuna videon tuottamisen pitäisi olla ensisijaisesti levy-yhtiön vastuulla. Levytyssopimukset koskevat yleensä lähtökohtaisesti äänilevyjen julkaisemista, eli sopimusten tarkoitus on nimenomaan saada äänilevyjä kaupallisesti julkaistuksi. Artisti tekee puoleltaan sopimuksen olettaen, että tuotanto julkaistaan. Vaikka julkaisemista voi tavanomaisia sopimusoikeudellisia periaatteita ajatellen pitää sopimuksen varsinaisena tarkoituksena tai ainakin olennaisena edellytyksenä sopimuksen tekemiselle, on syytä itse sopimustekstissä todeta, milloin jokainen sopimuksen kattama äänite viimeistään julkaistaan. Tavanomainen ratkaisu on todeta sopimuksessa, että albumi julkaistaan esimerkiksi 12 tai 18 kuukauden kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta ja jokainen seuraava albumi saman ajan kuluessa edellisen julkaisemisesta. 15. Kuinka pitkä sopimus kannattaa tehdä? Sopimuksen pituutta voi kuvailla paitsi ajallisesti myös julkaistavien levyjen lukumäärällä. Aikaisemmin oli tavallista, että levy-yhtiön talliin kiinnitettiin artisti tietyksi määräksi vuosia, eikä levytystahtia edes välttämättä sovittu. Se jätettiin yhtiön harkintaan. Näin saattoi syntyä tilanteita, että artisti oli vankina levy-yhtiössä, joka ei suostunut julkaisemaan artistilta uusia levyjä. Nykyisin on - onneksi - tavanomaisempaa, että sovitaan ensisijaisesti julkaisujen lukumäärästä, ja toissijaisesti ehkä jostakin määrästä vuosia, jonka sopimus on julkaisumääristä riippumatta voimassa. Artistin näkökulmasta katsottuna järkevintä olisi sopia julkaisumääristä ja aikataulusta, jossa julkaisut tapahtuvat. Käytännössä on tavallista sopia siitä, kuinka monta optiota levy-yhtiöllä on artistin seuraaviin julkaisuihin. Alan slangilla esimerkiksi "1 + 3" tarkoittaa tässä yhteydessä yhden levyn sopimusta johon liittyy kolme julkaisuoptiota seuraaviin levyihin. Optio on levy-yhtiön yksipuolinen valta päättää, julkaiseeko se artistin seuraavan tai seuraavat levyt. Jos yhtiöllä on esimerkiksi kaksi optiota, se voi varsinaiseen sopimuskauteen liittyvät julkaisut tehtyään ilmoittaa artistille määräajassa, käyttääkö se seuraavan option. Jos seuraavaa optiota ei käytetä, artisti on vapaa sopimuksestaan ja voi esimerkiksi tehdä sopimuksen toisen levy-yhtiön kanssa. 17. Kuinka moneen optioon kannattaa suostua? Artistin kannattaa yleensä pyrkiä minimoimaan optioiden lukumäärä ja sopia varmoista äänitteistä. Kun sopimus päättyy, artisti pääsee neuvottelemaan uusista sopimusehdoista ja halutessaan voi myös vaihtaa sopimuskumppania. Jos optioista sovitaan, pitää samalla sopia optioiden ilmoittamisajankohdista ja julkaisuaikataulusta. Aikataulumuutoksista voi myöhemmin aina sopia toisin, mutta sopimuksessa pitää jo asettaa toiminnalle jokin takaraja. 18. Rajoittaako levytyssopimus muuta työskentelyä musiikkialalla? Riippuu sopimuksesta. Yleensä varsinaiset omalla artistinimellä tapahtuvat vierailut toisten artistien levyillä edellyttävät levy-yhtiön lupaa. Tavanomainen työsuhteessa tapahtuva studiomuusikon työ sen sijaan ei yleensä edellytä lupaa levy-yhtiöltä. Vaikka onkin vähintään epävarmaa, pitäisikö oikeusjärjestelmämme sellaista sopimusta pätevänä tai kohtuullisena jossa työmarkkinoilla toimiva henkilö antaisi rajoittaa olennaisesti ansaintamahdollisuuksiaan yksinoikeussopimuksella, kannattaa tässä suhteessa olla tarkkana levytyssopimusta solmiessaan. Suomen kaltaisilla pienillä markkinoilla toimittaessa ei kenenkään kannata rajoittaa tulonhankkimismahdollisuuksiaan kohtuuttomasti esimerkiksi levytyssopimuksen takia. Levytyssopimuksen tuottama tulo on aina enemmän tai vähemmän (yleensä enemmän) epävarmaa. Keikkatyöstä saatava tulo on sen sijaan välitöntä ja yleensä suhteellisen varmaakin. 19. Pääseekö levytyssopimuksesta irti, kun sen on allekirjoittanut? Suomenkin oikeusjärjestelmä nojaa (onneksi) pacta sunt servanda -periaatteelle, eli sopimukset on pidettävä. Tästä seuraa, että se, joka tekee harkitsemattoman tai kannaltaan huonon sopimuksen, kantakoon huonon harkintansa seuraukset. Tämä on lähtökohta ja pääsääntö. Oikeustoimia on lainsäädännössä kuitenkin tarkasteltu myös heikomman osapuolen etua silmällä pitäen. Oikeustoimia voidaan tuomioistuimissa kohtuullistaa tai ne voidaan mitätöidä kokonaisuudessaan, jos esimerkiksi sopimus on syntynyt olosuhteissa, joista tietoisen olisi kunnian vastaista tai arvotonta vedota sopimukseen. Esimerkiksi julkisuudessa aikanaan runsaasti ruoditussa Laura Voutilaisen tapauksessa jota liitto hoiti taiteilijan puolelta, oikeus vapautti artistin sopimuksesta, jonka tämä oli allekirjoittanut. Kannattaa kuitenkin mieluummin katsoa kuin katua. Liitto tarkastaa levytys- ym. sopimusehdotuksia mielellään. 20. Onko minun biisintekijänä pakko tehdä levytyssopimukseen liittyvä kustannussopimus? Ei ole. Käytännössä kuitenkin voi syntyä tilanteita, joissa levy-yhtiö tai kustantaja tai molemmat yhdessä edellyttävät, että kustannussopimus tehdään, tai muuten kappaletta ei julkaista levyllä. Tällöin jää säveltäjän harkittavaksi miten toimia. Kiristys on aina kiristystä, mutta sen näyttäminen toteen voi olla vaikeaa. Jos kustantaja tarjoaa sopimuksen (ja tekijänkorvausten kustantajaosuuden) vastineeksi jotain rahanarvoista ja konkreettista palvelua, joka on välttämätöntä tai tarpeellista ja kilpailukykyisesti "hinnoiteltua", voi kustannussopimuksen tekeminen olla paikallaan. Ks. myös kustannussopimuksia koskeva FAQ. |