Fair Internet ja muita unelmia

Eurooppalaiset muusikot, artistit ja näyttelijät vaativat yhteen ääneen, että lainsäätäjien tulisi puuttua levy-yhtiöiden villiin touhuun verkon musiikkipalveluissa. Tästä on saanut alkunsa itse tekijöille kohtuullisia korvauksia tavoitteleva Fair Internet -projekti. Kuluttajat sen sijaan ovat tilanteeseen tyytyväisempiä kuin koskaan, ja levy-yhtiöidenkin hymy levenee päivittäin. Mitä ne artistit ja muusikot siis oikein valittavat – ja onko netissä mitään reilua?

Kun joitakin vuosia sitten järjestettiin kampanja musiikin esittäjien ja äänitetuottajien suoja-ajan pidentämiseksi 50 vuodesta 70:een, oltiin lähes ylivoimaisen haasteen edessä. Kyse oli yrityksestä muuttaa maailmaa, vaikka kaikki barometrit osoittivat, että suoja-aikoja ei haluttaisi pidentää. Poikkeuksellista oli se, että taiteilijat ja tuottajat olivat samalla puolella: yhteistyö toimi ja osoittautui lopulta tulokselliseksi. Hanke oli oppikirjaesimerkki siitä, miten sinnikäs ja hyvin resursoitu lobbaus voi lopulta tuottaa tulosta, vaikka lähtökohdat vaikuttaisivat toivottomilta.

Juuri nyt olemme samanlaisen haasteen edessä: onko mahdollista muuttaa vallitsevaa tilannetta, jossa äänitteiden nettioikeudet on viety taiteilijoilta maailmanlaajuisesti heiltä asiaa kummemmin kysymättä? Harva on tullut edes ajatelleeksi, että mitään merkityksellistä olisi tapahtunut. Miksi sitten niin monet ovat yhtäkkiä heränneet ajatukseen, että kaikessa on jotakin pahasti vialla, ja vaativat painokkaasti, että asiaan tulisi puuttua?

Historia opettaa

Vuonna 2000 Muusikkojen liitto ja levy-yhtiöiden etujärjestö sopivat Suomessa, että studiomuusikkojen nettioikeudet tuolloin olemassa olleeseen repertuaariin siirtyisivät tuottajille Gramexiin maksettavaa korvausta vastaan. Samalla sovittiin, että tulevissa äänitetuotannoissa nämä oikeudet siirtyisivät hieman korkeammalla korvauksella. Hinta oli nykynäkökulmasta mitätön, koska nettipalvelujen arvoa ei osattu vielä aavistaa. Yhtiöt saattoivat joka tapauksessa kaupanteon jälkeen laittaa äänitteet tuolloin kokeiluvaiheessa olleisiin verkkopalveluihin, mikä tarkoitti lähinnä orastavia, iTunesin tyylisiä tiedostojenlatauskauppoja.

Muusikkojen liiton juristina kahlasin alkuvuodesta 2000 läpi kaikkien liiton 1950-luvulta lähtien tehtyjen studiomuusikkoja koskevien kollektiivisopimusten oikeudenluovutuspykälät, eli ne kohdat, joissa muusikoilta tuottajille siirtyvät oikeudet on kautta aikain lueteltu. Tarkoituksenani oli selvittää, olisiko jossakin tällaisessa sopimuksessa ehkä siirretty tuottajille interaktiivisissa verkkopalveluissa tarvittavia oikeuksia. Analyysi, jonka Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajatkin (ÄKT) vahvisti neuvotteluissa, oli yksiselitteinen: näitä oikeuksia ei sopimuksissa ollut siirretty tuottajille. Siksi ne piti erikseen lunastaa rahalla, jotta musiikki saatiin nettikauppoihin. Kyse oli tuolloin vain studiomuusikkojen oikeuksista – ei siis artisteista, joilla oli levytyssopimus yhtiöiden kanssa.

Tiettävästi Lontoon International Federation of the Phonographic Industryn (IFPI) päämajasta käsin ei silitetty suomalaisen äänitealan edunvalvojien päitä, kun kuultiin, millainen sopimus Suomessa oli tehty. Lontoon strategit näkivät heti, mikä riski sopimukseen sisältyi yhtiöiden kannalta: siinähän myönnettiin, etteivät yhtiöt omistaneet kaikkia oikeuksia äänitteisiin. Tämä koski nimenomaan nettioikeuksia. Toisaalta Suomen ÄKT:lla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin pyrkiä lunastamaan kotimaisten studiomuusikkojen oikeudet, jotta nettikauppaa ylipäänsä päästäisiin pilotoimaan.

Samantyyppinen sopimus studiomuusikkojen oikeuksista tehtiin jokin aika sitten Ruotsin muusikkojen liiton ja sikäläisen IFPI:n eli tuottajien järjestön kesken. Rahasumma oli jo selvästi merkittävämpi kuin Suomessa lähes 15 vuotta aiemmin. Asioilla oli konkreettinen yhteys: Suomen liitto suositteli lahdentakaiselle sisarjärjestölleen tällaisen sopimuksen tarjoamista ruotsalaisille tuottajille. Suosittelu tuotti tulosta, ehkä osin siksi että Ruotsin liiton johdossa istuu suomalaistaustainen Jan Granvik.

Strategisia oikeudenkäyntejä

Jos oikeuksia ei ole luovutettu muille, ne ovat tallella alkuperäisellä oikeudenhaltijalla. Tämä taas voi käydä niistä kauppaa haluamallaan tavalla. Ratkaiseva ja koko maailmanlaajuista äänitealaa koskeva kysymys kuuluukin, onko artistien ja muusikkojen oikeudet musiikin nettikäyttöön luovutettu levy-yhtiöille vai ei. Jos on, koko pohdinta kannattaa lopettaa saman tien, koska asialle ei ole tehtävissä mitään. Jos taas ei, on syytä kysyä, miten yhtiöt ovat saattaneet laittaa koko maailmanlaajuisen ääniterepertuaarin – siis kymmenet miljoonat kappaleet – nettipalveluihin koko globaalin yleisön käytettäväksi missä ja milloin tahansa? Tässä ollaan jo todella polttavien kysymysten äärellä.

Muusikkojen liitossa kaiveltiin sopimusarkistoa, jossa on valtava määrä artistisopimuksia pitkältä ajalta. Jo pian alkoi näyttää selvältä, että ainakaan viime vuosituhannella tehdyissä artistisopimuksissa ei nettioikeuksia ole yleensä siirretty tuottajille. Verkon liiketoiminnassa ei toki sinänsä ole tuntematonta, että jotakin ryhdytään tekemään systemaattisesti ilman lupaa. Tässä on taustalla oletus ilmiön kehittymisestä niin nopeasti sen verran isoksi, ettei sitä voi enää pysäyttää – vaikka toiminta olisikin alun perin ollut laitonta. Ääniteteollisuuskin on kautta linjan lähtenyt siitä, että sillä on hallussaan tarvittavat oikeudet. Tälle oletukselle on perustunut myös sen toiminta.

Käsitykselle, jonka mukaan nettioikeuksia ole yleensä siirretty tuottajille, haluttiin tuomioistuimen vahvistus. Kyseessähän on radikaali ajatus, joka merkitsisi huomattavaa muutosta äänitealan digitaalisessa toiminnassa. Ei liene sinänsä mikään uutinen, että oli vaikeaa löytää aktiivista uraa tekevä artisti, joka haluaisi haastaa levy-yhtiönsä oikeuteen. Lopulta kuitenkin löytyi joku, jolla ei ollut mitään menetettävää tässä suhteessa: edesmennyt artisti, jonka oikeudenomistajat tarvitsivat liiton apua.

Helsingin markkinaoikeus vahvisti toukokuussa 2015, että levy-yhtiö Universalilla ei ollut oikeutta käyttää 1970-luvun alkupuolen Hurriganes-albumeita nettipalveluissa. Ruotsissa Solnan ja Tukholman käräjäoikeudet taas ovat antaneet eri suuntiin menevät päätökset, joista molemmat ovat valitusprosessissa: ensimmäisen voitti liitto, toisen levy-yhtiö. Myös muissa liitoissa eri puolilla maailmaa harkitaan oikeustoimia kysymyksen selvittämiseksi oikeusteitse.

Oikeudenkäynneissä ei ole kyse siitä, että musiikki haluttaisiin pois nettipalveluista. Kyse on toiveesta päästä neuvottelupöytään ja saada lainsäädännöllinen ratkaisu ongelmaan, jota ei voi ratkaista muita keinoja käyttäen. Satojentuhansien viime vuosituhannella julkaistujen äänitteiden esittäjien kun ei ole mitenkään mahdollista palata neuvottelupöytiin yhtiöiden kanssa.

Fair Internet -kampanjan perimmäinen tarkoitus on saada EU-lainsäätäjä kiinnostumaan tekijänoikeusasioista. Esimerkiksi musiikin tekijät saavat korvauksensa tekijänoikeusjärjestöjen kautta. Esittävien taiteilijoiden puolella samantapainen järjestelmä ratkaisisi edellä kuvatun ongelman vanhan repertuaarin osalta ja tarjoaisi samalla uuden repertuaarin kohdalla digipalveluille huomattavasti nykyistä yksinkertaisemman, toimivamman ja läpinäkyvämmän mallin. Se avaisi myös kilpailua palvelutarjoajien välille, kun musiikki olisi niiden käytettävissä yhdenmukaisin ehdoin.

Elämme totisesti jännittäviä aikoja.

www.fair-internet.eu